Hae
Diiskuneiti
Kaupallinen yhteistyö

JADERULLA – KASVOJENHOITOVÄLINE, JOTA ILMAN EN VOISI ELÄÄ

Kaupallinen yhteistyö: Lyko.fi
*Sisältää mainoslinkkejä

Olen aina ollut vähän skeptinen kaikkia ihonhoidon välineitä kohtaan (kasvoharjat, rollerit yms), sillä olen aina ajatellut, että mihin omat sormet eivät pysty, niin sellaista välinettä ei tarvi. Haluan nyt kuitenkin esitellä uuden rakkauteni, jonka sain testiin heinäkuussa, kyseessä on nimittäin *Jaderulla. Täytän tänä vuonna 34-vuotta ja huomaan, että iho ei enää palaudu samalla tapaa kuin ennen ja kaikki tuntuu näkyvän heti naamasta esim. herkuttelu, huonot unet, aurinko, alkoholi yms. Silmäpussit ovat itselläni se isoin ongelma ja muutenkin kasvot tuntuvat vanhetessa ”valuvan” alaspäin. Jaderulla on ollut minulle tosi iso pelastus, sillä se laittaa kasvojen verenkierron liikkeelle ja verenkierron vilkastuminen aiheuttaa ainakin itselläni välittömästi sen, että kasvot kirkastuvat. Parhain ominaisuus Jaderullaa käyttäessä on se, että se poistaa turvotusta kasvoista!

Käytän Jaderullaa aamulla sekä myös usein iltaisin. Levitän seerumin ja kasvovoiteen rullan avulla ja näin ne imeytyvät myös paremmin ihoon. Ihon sävy tasoittuu selkeästi kasvoja rullatessa ja tuntuu siltä, että kasvot heräisivät eloon. Aamuisin kylmä Jaderulla on aivan best – harmittaa, että miksi en ole aikaisemmin tajunnut näiden rollereiden päälle. Olisin päihittänyt monet turvotukset ja silmäpussit 😀 Jaderulla on valmistettu aidosta jadekivestä. Jadekiviä on käytetty jo ikuisuuksien hoitomuotona myös hieronnassa ja terapiassa. Monet uskovat kivien kantavan valoa ja lämpöä tuovaa energiaa. Jadekiviä käytetään paljon myös suojelijoina ja onnentuojina ja erityisesti vihreän jadekiven koetaan olevan voimakivi.

MITEN JADERULLAA KÄYTETÄÄN?

  • Älä käytä voimaa, vaan anna rullan liukua kevyesti kasvoilla edes takaisin.
  • Käytä isompaa päätä poskille, otsalle ja kaulalle. Tällä saa hyvin tehostettua myös kaksoisleuan verenkiertoa 😉
  • Pienempi pää sopii silmänympäryksille ja silmänympärysvoide kannattaakin levittää rollerin avulla. Itselläni on tällä hetkellä käytössä Lykon kiinteyttävä *silmänympärysvoide.
  • Rullaa aina ylöspäin taivasta kohden, älä koskaan alaspäin maata kohden. Tämän vinkin mummini antoi minulle teinityttönä kasvovoiteen levittämiseen. Kuulemma kasvot alkavat herkemmin roikkumaan, jos niitä aina hieroo alaspäin – vanhan kansan viisauksia 😉
  • Rullaile kasvoja pari minuuttia ja puhdista rulla aina saippualla ja vedellä, että se on puhdas seuraavaa käyttökertaa varten.

MITÄ HYÖTYÄ KASVOJEN RULLAUKSESTA ON?

  • Rullaus vilkastuttaa verenkiertoa ja näin auttaa myös ihoa uusiutumaan paremmin.
  • Poistaa turvotusta ja vilkastuttaa kasvojen aineenvaihduntaa.
  • Kylmä Jaderulla on mahtava apu silmäpussien taltutukseen.
  • Kirkastaa ja kiinteyttää ihoa välittömästi.
  • Seerumit ja kasvovoiteet imeytyvät paremmin ihoon.
  • Tasoittaa ihon omaa sävyä.
  • Itse olen huomannut, että leukalinja tulee paremmin näkyviin.
  • Siloittaa ryppyjä.

KÄYTTÖVINKKEJÄ

  • Laita Jaderulla ennen käyttöä jääkaappiin.
  • Toimii hyvin myös kangasnaamioiden (sheet maskien) kanssa. Hiero jaderullalla kangasnaamiota, niin maskin seerumi imeytyy paremmin ihoon, kun verenkierto tehostuu.
  • Kun rulla on viileä, se auttaa todella tehokkaasti silmäpusseihin.
  • Hiero myös kaulan alue ja kaksoileuka. Rullailu tehostaa hyvin kaksoisleuan verenkiertoa eli hyvää jumppaa inhottavalle roikku leualle.

Oma Jaderullani on *Brushworksin HD Jade Roller (11,90€), jonka olen saanut Lyko.fi verkkokaupasta. Jaderullan hinta on todella edullinen verrattuna muiden merkkien Jaderulliin – helppo ja edullinen tapa nostaa ihonhoito ihan uudelle levelille. *Lyko.fi on mun lemppari kauneuden verkkokauppa. Olen tehnyt heidän kanssaan jo pitkään yhteistyötä, sillä heillä on todella laaja valikoima ja tuotteet ovat huomattavasti edullisimpia kuin muissa verkkokaupoissa. Heillä on myynnissä paljon sellaisia tuotteita, jotka eivät edes Suomen markkinoille saavu, kuten esim. viime vuonna heillä oli myynnissä paljon kosmetiikka joulukalentereita, joita ei Suomen kaupoissa näkynyt. Lyko.fi on ruotsalainen verkkokauppa, mutta heidän sivustonsa on Suomeksi ja heillä on myös suomenkielinen asiakaspalvelu.

Jos innostuit Jaderullasta yhtä paljon kuin minä, niin voit hankkia sellaisen nyt itsellesi 8,93€ tarjoushintaan *tästä! Omistatko sinä kasvorullaa ja millaisia vaikutuksia olet huomannut sitä käytettäessä? 🙂

LUE MYÖS:

TESTISSÄ: IDA WARG BEAUTY – VEGAANINEN REPAIR-SARJA HIUKSILLE

TESTISSÄ EDULLISET KUIVASHAMPOOT JA VINKIT NIIDEN KÄYTTÖÖN

KUIVIEN JA HALKEILEVIEN KANTAPÄIDEN HOIDON ABC