Hae
Diiskuneiti

RESEPTIT JA VINKIT: VHH-RUOKAVALION ALOITTAMINEN

Juttelin pari viikkoa sitten somessa, että haluaisin taas aloittaa vhh-ruokavalion tukemaan painon pudotusta sekä tuomaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Vhh-ruokavalio on mainio, jos kärsit esim. suolisto-ongelmista, väsymyksestä, sokerikoukusta, päänsäryistä, nivelkivuista, alakuloisuudesta yms. Olen ollut itse aikoinani ihan ketollakin, mutta myöhemmin totesin, että vähähiilihydraattinen ruokavalio toimii itselläni parhaiten, sillä se ei kiellä esim. marjoja, joita rakastan yli kaiken. Keto on siis itselleni liian rajaava ja tiukka, kun taas vhh on ruokavalio, jolla pystyy oikeasti elämään ilman sen kummempia kikkailuja ja ruokailuista pohtimista. Moni teistä innostui kovasti, kun puhuin paluusta vhh-ruokavaliolle ja halusi lähteä mukaan. Ajattelin siis pitää tälläisen viikon startin jossa jaan viikoksi reseptit aina aamupalasta iltapalaan. Voit valita juuri itsellesi mieleiset reseptit ja koostaa viikkosi ruokailut niistä 🙂

Voin luvata, että viikon päästä tähän aikaan sinulla on pirteä ja ihana olo jos noudatat näitä reseptejä ja jätät sokerin pois. Jos sinua kiinnostaa tässä ruokavaliossa painonpudotus, niin ota ihmeessä tänään painosi ylös, sillä aivan varmasti nestepöhöt lähtevät liikenteeseen ja se näkyy myös kiloissa. En nyt sen enempää ala paasaamaan vhh-ruokavalion hyödyistä ja mitä kaikkea siihen kuuluu (voitte käyttää omatoimisesti myös googlea) vaan siirrytään suoraan asiaan: tässä tulee viikon reseptit – let’s do this 🙂

AAMUPALAT

Mulla aamulla on tärkeintä, että syömistä saa nopeasti ilman mitään ihme kikkailuja. Tykkään syödä työaamuisin tosi kevyesti ja mun pitää olla parikin tuntia hereillä, ennen kuin saan edes mitään alas. Suosittelen heti herätessä juomaan 2 dl vettä, joka herättää kehon aineenvaihdunnan käytiin. Vasta veden jälkeen juon pari kuppia kahvia, koska kahvi on yleensä aika rankka vatsalle. Kahvimaitona käytän punaista maitoa. Vhh-ruokavalioon ei sovi kauramaito, koska siinä on liikaa hiilareita. Toki jos juo sen pari kuppia kahvia päivässä, niin silloin tuskin kauramaidosta on haittaa. Riippuen ihan siitä, kuinka paljon haluat välttää hiilihydraattien syömistä. Kahvia ja teetä saa juoda ihan normaalisti, mutta ilman sokeria. Myös kaikki sokeriset tuoremehut eivät tähän ruokavalioon kuulu. Sen sijaan voit kokeilla tuorepuristettua appelsiini ja verigreippimehua esim. kauppojen mehukoneista.

Aamupalaksi:

  • Kreikkalainen jogurtti, marjoja ja sokeritonta mehukeittoa. Mehukeitoista paras on Juustoportin mehukeitot, jotka eivät sisällä sokeria eikä myöskään makeutusaineita.
  • Smoothie on helppo vaihtoehto. Pohjana kreikkalainen jogurtti, mehukeitto ja sekaan marjoja. PIenen banaanin voi myös laittaa sekaan tuomaan makeutta. Laitan itse usein smoothieen myös auringonkukansiemeniä ja lusikallisen psylliumia, joka on erinomainen kuidunlähde.
  • Ketosämpylät sopii leivänmussuttajille. Itsekin rakastan leipää ja syönkin ketosämpylöitä melkein päivittäin. Kurkkaa kaksi helppoa ketosämpylän reseptiä tästä!
  • Munakas on myös oiva valinta aamupalaksi ja munakkaan sekaan voi heittää halutessaan esim. fetaa, pinaattia, sipulia ja lihaa.

KAKSI HELPPOA KETOSÄMPYLÄN RESEPTIÄ

 

VÄLIPALAT

Jos pieni nälkä naksuttaa aterioiden välissä niin paras näläntappaja on ehdottomasti keitetty kananmuna suolalla. Jos pelkkä muna ei houkuta, niin munakasmuffinssit ovat oiva välipala. Välipalaa kannattaa pitää aina valmiina, että kun nälkä tulee niin ei tarvitse valmistaa erikseen mitään, sillä monesti siinä kohtaa sortuu johonkin aivan muuhun ei niin terveelliseen vaihtoehtoon. Kreikkalainen jogurtti on aina hyvä vaihtoehto ja jos tulee tilanne, että kaupasta pitää ostaa jotain valmista, niin katso, että tuotteen hiilihydraatit ovat alle 5 grammaa. Hiilihydraatit on merkitty selvästi aina tuoteselosteeseen. Syön itse silloin tällöin erilaisia proteniinivanukkaita-, ja juomia. Mun ehdoton suosikki on Valion Profeel -pirtelöt, joissa monessa hh:t jää alle 5g. Ne menevät myös hyvin herkkuna silloin tällöin 🙂

Välipalaksi:

  • Munakasmuffinssit.
  • Ketoleipä.
  • Kreikkalainen jogurtti marjoilla.
  • Ketopannari.
  • Itselläni 1 hedelmä sopii hyvin nautittavaksi vhh-ruokavaliolla kerran päivässä ja yleensä se on pieni banaani.
  • Marjoja.
  • Pähkinöitä.
  • Avokado.

Välipalaksi voi napsia myös vaikka juustoa, lohta, oliiveja, raejuustoa, tonnikalaa yms! Taivas on vain rajana ja välipalat on helppo miettiä sen mukaan, ettei ne sisällä yli 5g hiilareita.

RESEPTI: MUNAKAS-MUFFINSSIT

LOUNAS JA PÄIVÄLLINEN

Mä en yleensä syö päivässä kuin yhden kerran päivällistä, koska mun työaikataulu menee sillä tavalla, että pääsen vasta ilta kuudelta töistä, jonka jälkeen syön jo melkeinpä iltapalan. Vapaapäivinä saatan syödä myös lounaan. Vhh-ruokavaliolla lounas ja päivällismahdollisuudet ovat milten rajattomia. Katsot vain ettei ruoassa ole perunaa, riisiä, pastaa, nuudelia tai muita todella hiilaripitoisia juureksia esim. bataattia. Hyviä lounasvaihtoehtoja ovat esim. sosekeitot, salaatit, kasvikset ja liha. Itse tykkään tehdä päivälliseksi aina lämpimän ruoan ja suosin erityisesti uuniruokia, joita saa helposti tehtyä ison satsin kerralla.

Lounaaksi ja päivälliseksi:

Mun blogi on täynnä erilaisia keto-, ja vhh-reseptejä. Laita tuonne hakuun hakusanaksi Diiskuneiti keto, niin sieltä löytyy vaikka ja mitä reseptejä 🙂

AURA-KANAKASTIKE JA KUKKAKAALIMUUSI (KETO, VHH, GLUTEENITON)

 

ILTAPALAT

Mulla iltapalat vähän vaihtelee ja välillä haluan syödä vain jotain raikasta, kuten marjoja ja jogurttia ja välillä taas haluan leipää, pizzaa, pannaria tai mitä lie ikinä mieli tekeekään. Iltapaloihin soveltuu myös hyvin nuo välipalat, mutta yleensä illalla Salattuja Elämiä katsoessa haluan syödä jotain täyttävää ja hyvää. Jos päivän aikana on kuluttanut paljon energiaa niin varsinkin silloin huomaan haluavani syödä kunnolla.

Iltapalaksi:

RESEPTI: FETA-JAUHELIHAPIIRAKKA (GLUTEENITON + KETO)

Noniin eiköhän jokainen pääse näillä resepteillä aloittamaan oman vhh-viikon. Mulla on monissa resepteissä sana keto, koska olin joskus ketolla ja reseptit on teetetty siihen ruokavalioon, mutta ne sopivat täydellisesti myös vhh-ruokavalioon. Itse koitan tällä viikkostartilla päästä taas ruotuun ruokavalion suhteen ja pitää kuitenkin maalaisjärjen mukana. Välillä voi syödä enemmän hiilareita ja se ei ole maailmanloppu – vaan niin sanonut ”hiilaripäivät” voivat itseasiassa boostata painon pudotusta. Jos olen ravintolassa tai kylässä niin voin syödä jotain mitä siellä tarjolla on. Kunhan sitä ei tee joka päivä!

Jos jotakuta kiinnostaa vähähiilihydraattiset makeat herkut, niin voin jakaa niitäkin reseptejä teille. Itse olen enemmän suolaisen ystävä, mutta minulta löytyy myös paljon vhh-reseptejä aina muffinsseista omenapiirakkaan. Tsemppiä kaikille, toivottavasti tästä pienestä boostista on hyötyä ja apua vhh-ruokavalion aloittamisessa 🙂

PS. muistakaa myös juoda vähintään 1,5 litraa päivässä vettä. Elektrolyytti-tabletit ovat myös erinomainen ravintollisä vhh-ruokavaliossa. Itse käytän kotimaisen *Vita Naturalen elektrolyyttitabletteja (*mainoslinkki), koska en oikein pidä niistä jauheista. Tabletti on kätevä nielaista ja se ei maistu miltään + 60 tabletin purkki maksaa alle seitsemän euroa! 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

SEITSEMÄN HELPPOA KETO-ARKIRUOKA RESEPTIÄ

RESEPTI: PUMPKIN SPICE-PIIRAKKA (GLUTEENITON, KETO)

RESEPTI: PUMPKIN SPICE MAUSTESEOS

MUN SUOSIKKI ARKIRUOAT TÄLLÄ HETKELLÄ + RESEPTIT (GLUTEENITON JA VHH)

*Sisältää mainoslinkkejä

Arkiruoka on parasta ja hyvä sekä terveellinen ruoka antaa energiaa ja polttoainetta kropalle. Ketoilin yli vuoden, jonka jälkeen siirryin vhh ja viime kesän jälkeen olen seikkaillut vhh-, ja sekaruokavalion välillä. Rakastan tehdä vhh ruokaa ja mun lemppari on ehdottomasti jauheliha-kesäkurpitsavuoka – en varmaan kyllästy siihen ikinä. Huomasinkin, ettei mulla ole blogissa edes siitä reseptiä paitsi rasvaisempana ketoversiona. Nyt kun en ketoile, niin olen vähentänyt myös rasvan käyttöä resepteissä. Sen pidemmittä jorinoilta tässä tulee mun tämän hetken lemppari arkiruoat jotka sopivat gluteenittomaan-, ja vhh-ruokavalioon 🙂

PS. Kaikki reseptini ovat aina gluteenittomia!

KANA-NUUDELIWOKKI

Kana-riisinuudeliwokki on ollut mun lemppari ruoka jo vuosia. Keto-ruokavalion aikana korvasin riisnuudelit shiratakinuudeleilla ja molemmat nuudelit toimivat tässä ruoassa ihan yhtä hyvin. Mielummin sitä tietenkin käyttää noita shiratakinuudeleita, koska niissä ei ole hiilihydraatteja. Monesti kyllä ostoskoriin eksyy silti paketti riisinuudeleita, koska ne ovat yli puolet edullisempia. Tähän ruokaan saa kivaa vaihtelua erilaisilla wok-vihannessekoituksilla ja makukermoilla. Nopea ja helppo ruoka – i love it 🙂

Avaa resepti tästä!

KESÄKURPITSA-JAUHELIHAVUOKA

Tätä ruokaa tulee tehtyä 2-3 kertaa kuukaudessa, koska se on vaan niin helppoa, hyvää ja terveellistä. Kävin perjantaina kaupassa ja kesäkurpitsat olivat tarjouksessa 1,99e kilo niin minähän sitten väänsin taas kesäkurpitsalootan ja juuri äsken sitä söinkin. Mulla on täällä blogissa ainoastaan kesäkurpitsa-vuoan ketoresepti, joka sisältää rasvaisen juustokastikkeen. Nyt olen muokannut reseptin vähärasvaiseksi, kun en ketoile. Tähän uuteen reseptiin tulee 2 kesäkurpitsaa, 400 grammaa jauhelihaa ja 1 purkki tomaattimurskaa. Välillä laitan sekaan myös sellaisia pieniä mozzarellapalloja, olen tällä hetkellä ihan koukussa niihin 😀

Täytyykin tehdä tänne blogiin tuo uusi resepti. Ketoversion saat auki tästä!

KERMAINEN JAUHELIHAWOKKI

Jos on kiire saada nopeasti jotain ruokaa valmiiksi, niin jauheliwokki on mun varma valinta. Ensin paistetaan jauheliha, sitten vihannekset. Kaikki samalle pannulle sekaisin ja sekaan tuorejuustoa ja ruokakermaa. Toimii hyvin myös ilman tuorejuustoa. Mulla on melkein aina kasviksia pakastimessa joten tähän löytyy ns. aina aineet, kun nappaa vaan lihan mukaan lähikaupasta.

Avaa resepti tästä!

NOPEA KAALILAATIKKO

Kaalilaatikko toisten kauhu ja mun suosikki. Mulla ei onneksi tule kaalista mitään vatsavaivoja, kun olen ruokkinut itseäni kaaleilla jo niin monta vuotta. Monellehan saattaa tulla kaalista ilmavaivoja ja ystäväni kutsuukin tätä mun tekelettä pierulaatikoksi 😀 Tämä kaalilaatikko valmistuu uunissa vain tunnissa ja koska reseptissä ei ole riisiä, niin tämä sopii hyvin myös keto-, ja vhh-ruokavalioon. Minä voisin syödä koko kaalilaatikon yhdeltä istumalta se on niin hyvää!

Avaa resepti tästä!

KUKKAKAALI-NUUDELIVUOKA JAUHELIHALLA

Tämän reseptin bongasin muutamia viikkoja sitten ihanan Minnan instagramista ja hieman se on muuttunut minun käsissäni, mutta ajatus on sama. Tämä voi kuullostaa aika oudolta, mutta maku on 5/5 – äitini voi todistaa 😀 Tässä pilkotaan tuore kukkakaali paloiksi, sekaan shirataki-nuudeleita (olen käyttänyt myös riisinuudeleita) ja jauhelihaa tai kanaa. Päälle munamaito ja uuniin. Tämä on oikeasti tosi hyvää, testatkaa ja shiratakien kanssa se sopii loistavasti ketoruokavalioonkin 🙂

Avaa resepti tästä!

Näitä ruokia on tullut tänä vuonna popsittua ahkerasti. Välillä voisi kyllä tehdä vähän pienempiä satseja, ettei samaa ruokaa tarttisi syödä 4-5 päivää. Mulla on niin mini pakastin, että sinne ei kyllä mahdu mitään – joten kaikki on syötävä 😀

Toivottavasti saitte tästä artikkelista vinkkejä tämän viikon ruoanlaittoon 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

RESEPTI: HELPPO KETOPANNARI RAEJUUSTOSTA

PÄÄSIÄISMUFFINSSIT SITRUUNAKUORRUTTEELLA (GLUTEENITON, KETO, VHH)

RESEPTI: SUOLAINEN PANNUKAKKU (KETO, VHH JA GLUTEENITON)